...When I found myself fighting, not only rikshawallahs, but also indian authorities in FRRO at Delhi. Everything was complete torment and strong aghast conquered my spirit on that
day, due to disastreous, pushy atmosphere having to cope with. Believe it or not, but for me it seems to take tremendous amount of time get used to it, being the first one and you know the rest.
Reason for me to be there was mainly getting new visa. Yeah, at the moment I dont have visa, I am in India, and only visa I have is photocopy of my swedish passport. Well, why dont you get new one from embassy fool? Hey mofo, dont ya think I havent tried? Issue is that I forgot to apply for citizenship before 21th birth day (I am citizen due to being my fathers son), hence
I have passport up to year 2015 but citizenship ended at 2007. Other thing is that I managed to lose (it was stolen, but authorities marked it as misplaced due to bueraucracy (again)). So I was sent to Embassy of Finland where I got new passport without a visa. And now I have to fight myself through paperwar in order to place my ass on Nepals soil in distant future.
I did not have enough time to fight with them, and so I flew to Varanasi without a visa. Auspicious enough, no one in Airport had not brains or interest (or I was too lucky) to ask
it or even notice the huge missing space in papers. There I met, in arrival point, principal of
university, got a drive in Safari Tata almost to Sarnath and from there I went to seek Lopon Ogyan Tanzin.
After several misunderstandings and wrong addresses, helpful monk kid helped me to his place. There I found out that my own appointments need to wait,and he had sent me email as reply before (I didnt see any, even though I checked my email every day!) , because he is leaving to Orissa to do pilgrimage in morning of 21th december. Trying to imitate spontaneosity of past masters, I joined the group, and so begun my strange, but enlightening journey in Mysterious Oddiyana...
maanantai 29. joulukuuta 2008
perjantai 28. marraskuuta 2008
Delhi - Dehradun
Sumuisten, tai paremminkin smogisten, kujien lapi saavuin Delhin juna-asemalle. Paikka joka on taynna roskaa, kerjalaisia, ihmisia. Koko Suomen vakiluku mikrokoossa. Ja tama asema ei edes ollut isoimmasta paasta. Olin varannut astetta paremman 'hytin' matkani ajaksi, joka koostui
yhdesta paallystetysta lankusta kaytavalle aukinaisessa huoneessa. Lankkuja oli n. 3kpl kummallakin puolella.
Juna lahti, puoli tuntia myohassa, tasmallisesti liikkeelle. Raksyttaen uskollisesti eteenpain. Kerjalaiset menivat, pysahdysten aikana, vahan valia kerjaten ohi. Paras tapa (minun mielesta) selvitya, on ollut totaalinen valinpitamattomyys. Pummeilta lahtee kaikki kiinnekohdat mihin takertua, vaikka he kylla tulevat koskettelemaan huolimatta ilmeisesta leprasta. Ja toiseksi, se voi kannustaa heita kerjaamaan lisaa. Yleensa kaupungeissa on hyvantekevaisyys jarjestoja joihin voi lahjoittaa rahaa koyhille. Ne ovat paikkoja joista kerjalaiset saavat suurimman osan tuloistaan.
Konduktoori tulee hetken paasta, ottaa lippuni ja pyyta minut parin korttelin paahan avoinaiseen hyttiin. Ongelmana on se, etta nettilipussa on nimeni, mutta junalistassa sita ei ole. Joten, minun taytyy ostaa lippuni uudestaan. Nopea soitto kaverille, pari vaihdettua sanaa, akun loppuminen. Lopulta saan selville konduktoorien bluffaavan hapeilemattomasti ja lahden kappailemaan. Nyt kaverit ovat pelkkaa hymya ja sossuuvat paria bideeta (intialainen tupakka). Toinen heista selittaa huolehtivan kuudesta lapsesta ja kolmesta vaimosta. En voi sanoa muuta kuin, etta minulla on 100 vaimoa Somessa.
Lopulta saan perseeni takaisin penkilleni, jonka olin vaihtanut, vierustoverin ehdotuksesta, varaamastani paikasta keskemmalle vaunua varkaiden pelossa. Heitimme lappaa kaikennakoisesta. Suomen yhteiskunnasta, terveydenhuollosta ja naisista. Kunnes juttu alkoi menemaan heikonlaisen 'vakuutan-olevani-hyva-jatka' puheen puolelle. Aija, jolla oli liattu punainen nahkatakki, rupiset lenkkarit, alkoi selittamaan tuonti-vienti yhtiostaan ja naisseikkailustaan. Yhdessa valissa han naytti jotain onnetonta ranne amulettia, johon oli
kiinnitetty.. no, jokin kiven kaltainen. Yksi kohta edusti maata, toinen taivasta ja jotain. Hanella on Henkinen mestari, joka pystyy ihmeisiin. Nakee mieleen, ja auttaa ihmeellisilla tavoilla jumalan armosta. No onko tuo sitten valaistuminen? Ei kuulemma ollut, ja mietin mita helvettia teen silla tiedolla, jos saan selville jokaisen varhaisteinin hormoonien jyllaamat ajatukset paahani? Yhta hyvin voin pistaa Mtv: paalle.
Lopulta han, omin sanoin avasi sydantaan, kertoi kayvansa aina silloin talloin hierontapalvelussa. Koska kun on kaukana perheesta, maastaan ja kotoaan, alkaa tarvitsemaan kaikennakoista (ilmeisesti viittasi minuun) hellyytta. Silloin yleensa ottaa tallaisen palvelun, jossa nuoret tytot hierovat ja joita voi hieroa. Kuulemma viela niin nuoret ettei heihin voi yhtya. Hintana vain 1500 - 2000rs (30-40e) Epailin vahan tuota. Kyseessa oli ilmiselva markkinointi yritys, epailematta kaikkea saa taalla, jos on vain rahaa. Menetin ruokahaluni.
Voin pahoin ja olin uneton jet lagista. Nyt voin pahoin, kun en voi tehda mitaan maan tavoille.
yhdesta paallystetysta lankusta kaytavalle aukinaisessa huoneessa. Lankkuja oli n. 3kpl kummallakin puolella.
Juna lahti, puoli tuntia myohassa, tasmallisesti liikkeelle. Raksyttaen uskollisesti eteenpain. Kerjalaiset menivat, pysahdysten aikana, vahan valia kerjaten ohi. Paras tapa (minun mielesta) selvitya, on ollut totaalinen valinpitamattomyys. Pummeilta lahtee kaikki kiinnekohdat mihin takertua, vaikka he kylla tulevat koskettelemaan huolimatta ilmeisesta leprasta. Ja toiseksi, se voi kannustaa heita kerjaamaan lisaa. Yleensa kaupungeissa on hyvantekevaisyys jarjestoja joihin voi lahjoittaa rahaa koyhille. Ne ovat paikkoja joista kerjalaiset saavat suurimman osan tuloistaan.
Konduktoori tulee hetken paasta, ottaa lippuni ja pyyta minut parin korttelin paahan avoinaiseen hyttiin. Ongelmana on se, etta nettilipussa on nimeni, mutta junalistassa sita ei ole. Joten, minun taytyy ostaa lippuni uudestaan. Nopea soitto kaverille, pari vaihdettua sanaa, akun loppuminen. Lopulta saan selville konduktoorien bluffaavan hapeilemattomasti ja lahden kappailemaan. Nyt kaverit ovat pelkkaa hymya ja sossuuvat paria bideeta (intialainen tupakka). Toinen heista selittaa huolehtivan kuudesta lapsesta ja kolmesta vaimosta. En voi sanoa muuta kuin, etta minulla on 100 vaimoa Somessa.
Lopulta saan perseeni takaisin penkilleni, jonka olin vaihtanut, vierustoverin ehdotuksesta, varaamastani paikasta keskemmalle vaunua varkaiden pelossa. Heitimme lappaa kaikennakoisesta. Suomen yhteiskunnasta, terveydenhuollosta ja naisista. Kunnes juttu alkoi menemaan heikonlaisen 'vakuutan-olevani-hyva-jatka' puheen puolelle. Aija, jolla oli liattu punainen nahkatakki, rupiset lenkkarit, alkoi selittamaan tuonti-vienti yhtiostaan ja naisseikkailustaan. Yhdessa valissa han naytti jotain onnetonta ranne amulettia, johon oli
kiinnitetty.. no, jokin kiven kaltainen. Yksi kohta edusti maata, toinen taivasta ja jotain. Hanella on Henkinen mestari, joka pystyy ihmeisiin. Nakee mieleen, ja auttaa ihmeellisilla tavoilla jumalan armosta. No onko tuo sitten valaistuminen? Ei kuulemma ollut, ja mietin mita helvettia teen silla tiedolla, jos saan selville jokaisen varhaisteinin hormoonien jyllaamat ajatukset paahani? Yhta hyvin voin pistaa Mtv: paalle.
Lopulta han, omin sanoin avasi sydantaan, kertoi kayvansa aina silloin talloin hierontapalvelussa. Koska kun on kaukana perheesta, maastaan ja kotoaan, alkaa tarvitsemaan kaikennakoista (ilmeisesti viittasi minuun) hellyytta. Silloin yleensa ottaa tallaisen palvelun, jossa nuoret tytot hierovat ja joita voi hieroa. Kuulemma viela niin nuoret ettei heihin voi yhtya. Hintana vain 1500 - 2000rs (30-40e) Epailin vahan tuota. Kyseessa oli ilmiselva markkinointi yritys, epailematta kaikkea saa taalla, jos on vain rahaa. Menetin ruokahaluni.
Voin pahoin ja olin uneton jet lagista. Nyt voin pahoin, kun en voi tehda mitaan maan tavoille.
maanantai 24. marraskuuta 2008
Mainokset
Ennemmin tai myohemmin tanne pomppaa mainoksia jokaisen lukija kiusaksi. Nayttaa silta ettei niilta paase pakoon, eika niita pysty voittamaan. Ainoa mahdollisuus on siis liittya mukaan joukkoon, vaikka se saattanee olla inhottava vaihtoehto.
Jokainen penni joka kilahtaa postiluukustani, paatyy minun hentoisten kasien kautta hyvantekevaisyyteen. Joten jos tunnet olosi sopivan mielentilaani, ole hyva ja klikkaa mainosta. Jos tunnet olosi sopimattomaksi mielentilaani, ole hyva ja klikkaa itsesi ulos.
merci beacoup!
Jokainen penni joka kilahtaa postiluukustani, paatyy minun hentoisten kasien kautta hyvantekevaisyyteen. Joten jos tunnet olosi sopivan mielentilaani, ole hyva ja klikkaa mainosta. Jos tunnet olosi sopimattomaksi mielentilaani, ole hyva ja klikkaa itsesi ulos.
merci beacoup!
Sex in the city (New Delhi)
Vaikka voisi kuvitella Intian pysyvan perinteissa, koskien parisuhteita ja avioliittoja, todellisuus on hyvin toisenlainen. Pitkat perinteet ovat murtumassa koyhyyden painon alla ja lansimaisten arvojen tunkiessa kenkaa sisalle ovesta. Se ei silti ole koko totuus. Sen esimerkkina toimivat muinaiset temppelit, joiden kuvasto on vahintaan po... eroottista.
1. Yli 20% Delhin asukkaista ei nae ongelmana avioliiton ulkopuolisia suhteita.
2. Yksi viidesta hyppii yli kummankin rajan.
3. 15% miehista on homoseksuaaleja
4. Yksi viidesta naisesta on ollut mukana pornoelokuvassa.
Helppo ei ole paikallisen lain artikla 497, jonka mukaan aviomies voi syyttaa puolisonsa kanssa ollutta miesta. Mutta puoliso ei voi nostaa oikeusjuttua aviomiestaan kohtaan, mikali tama on ollut uskoton.
1. Yli 20% Delhin asukkaista ei nae ongelmana avioliiton ulkopuolisia suhteita.
2. Yksi viidesta hyppii yli kummankin rajan.
3. 15% miehista on homoseksuaaleja
4. Yksi viidesta naisesta on ollut mukana pornoelokuvassa.
Helppo ei ole paikallisen lain artikla 497, jonka mukaan aviomies voi syyttaa puolisonsa kanssa ollutta miesta. Mutta puoliso ei voi nostaa oikeusjuttua aviomiestaan kohtaan, mikali tama on ollut uskoton.
New Delhi pt.2
Lopulta selvisi, etta Chaman oli hotellissa odottanut minua ja mina olin odottanut hanen kotiovensa vieressa. Lopulta loysimme itsemme lahella olevasta ravintolasta. Minun kauhistukseksini Chamanin kahdesta kaverista yksi oli Kanadassa asuva intialainen, joka osaa puhua saamea! Uskokaa tai alkaa, mutta tama lisattyna kulttuurishokkiin, se oli aivan liikaa yhdelle paivalle.
Pari vinkkia matkalle:
Ala hyvaksy ensimmaista tarjousta vain huomataksesi viereisessa puodissa samaa tuotetta, myytavana puolet halvemalla. Tingi royhkeasti. Hinnat on vahintaan tuplattuja. Paitsi jos eksyt reebokin kauppaan. Siella ehka kannattaa pitaa kommentti-arsenaali kotelossa. Tietenkin jos tykkaa itsensa nolaamisesta, silloin homman koukku on eri.
Ala katso kauppiaita, kuskeja. Kavele kukkona ohi, nain saat oman rauhasi. On parempi olla tyly ja turvassa kuin kiltti ja kuollut.
Ala hikoile turhaan. Mikaan ei ole typerampaa kuin syyttaa ilman nayttoa viatonta. Tarjoa safkat kavereille ravintolassa. Ei kuitenkaan ole paha tikki heittaa 1e menemaan.
Suurin osa ns. pyhista miehista on pelkkia kusettajia, jotka himoitsevat persettasi ja rahojasi. Omalla vastuullanne hyvat naiset ja herrat, lankkarit saattanee olla niita pahimpia.
Lahde kikkailemaan auringon nousun aikaan katolle. On hienoa katsoa saasteiden tummentamia
rukouslippuja ja nahda varisten lentavat parvissa aukealla, myrkyllisen tumman yasodhara joen
ylapuolella.
Koe metro. Paras simulaatio orjalaivojen tiivistaa sosiaalisesta tunnelmasta (vaikka minullahan ei asiasta ole mitaan kokemusta ja harvat kaverit intiassa eivat edes muistuta orjia).
Heita lappaa paikallisten kanssa. Itse sain Tiib. Budh. munkin kanssa henkevan keskustelun aikaiseksi. Han ei osannut sanaakaan englantia. Paras puhuja vahaan aikaan.
Pari vinkkia matkalle:
Ala hyvaksy ensimmaista tarjousta vain huomataksesi viereisessa puodissa samaa tuotetta, myytavana puolet halvemalla. Tingi royhkeasti. Hinnat on vahintaan tuplattuja. Paitsi jos eksyt reebokin kauppaan. Siella ehka kannattaa pitaa kommentti-arsenaali kotelossa. Tietenkin jos tykkaa itsensa nolaamisesta, silloin homman koukku on eri.
Ala katso kauppiaita, kuskeja. Kavele kukkona ohi, nain saat oman rauhasi. On parempi olla tyly ja turvassa kuin kiltti ja kuollut.
Ala hikoile turhaan. Mikaan ei ole typerampaa kuin syyttaa ilman nayttoa viatonta. Tarjoa safkat kavereille ravintolassa. Ei kuitenkaan ole paha tikki heittaa 1e menemaan.
Suurin osa ns. pyhista miehista on pelkkia kusettajia, jotka himoitsevat persettasi ja rahojasi. Omalla vastuullanne hyvat naiset ja herrat, lankkarit saattanee olla niita pahimpia.
Lahde kikkailemaan auringon nousun aikaan katolle. On hienoa katsoa saasteiden tummentamia
rukouslippuja ja nahda varisten lentavat parvissa aukealla, myrkyllisen tumman yasodhara joen
ylapuolella.
Koe metro. Paras simulaatio orjalaivojen tiivistaa sosiaalisesta tunnelmasta (vaikka minullahan ei asiasta ole mitaan kokemusta ja harvat kaverit intiassa eivat edes muistuta orjia).
Heita lappaa paikallisten kanssa. Itse sain Tiib. Budh. munkin kanssa henkevan keskustelun aikaiseksi. Han ei osannut sanaakaan englantia. Paras puhuja vahaan aikaan.
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
New Delhi
Aurinko hiljalleen nousee tervehtimaan laskeutuvaa lentokonetta laskeutumisalustalle, jonne
maapallon monimuotoiset ja monenvariset asukkaat kokontuvat hetkeksi katsomaan elamansa
tienviittaa. Kaikki tama vain siksi, etta monilta on kadonnut tarve loytaa syy elamaan, vastaus
kysymykseen: "mita elama on?".
Intia, tuo maa, kulttuurien risteyksessa. Intia, tuo maa, joka vuosittan vakiluvulta kasvaa 1.55% vu . Intia, tuo maa, jossa tuotetaan lankkareille suurin osa heidan alihankinnoista. Tanne olin paatynyt etsimaan, jotain mita olin kadottanut, elamaa ja katsomusta.
Mentyani lentokentan vessaan, todellisuus tulee ison ratin kanssa ja huuta pari kertaa, eras vartijoista ruinaa pari rupiaa. Astuttuani ulos hakemaan taksia, todellisuus pysyy mukanani ja asentaa nyrkkeilysiteita, kuljettaja kiilaa viereeni kehuen samalla taitojaan. Vastaan paattavaisesti ettei tanaan onnistu, katsotaan seuraavana kerralla, hyvasti. Prepaid taksijono on taynna ihmisia, minne tahansa katsookin, kaikkialla nakee vahintaan viisi kaveria. Yllattaen juuri minun kohdallani kassasta on loppunut tarvittavat 50rs, joten maksan sen verran ylimaaraista. Taivas nayttaa harmaalta, vaikka on aurinkoista, olen Delhissa.
Hyppaan mopoauton kyytiin, maaranpaana Man-ju-katilla (New Aruna Nagar). Tiibetin pakolaisten koti. Lehdet on taynna saastetta, roskaa jokapuolella. Kodittomat vaantavat torttua, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti, kadunvarsilla. Liikennesaannot ovat taalla vitsi, jotka naurattavat vain isoissa risteyksissa, ne kuuluvat lansimaihin. Taalla niita ei epa- tai onneksi tarvitse kukaan. Lukuunottamatta niita musictv:n kasvattamaa paria uusrikasta joita aina eksyy hetken mielejohteesta jokaiseen vauraampien maan lentokoneeseen. Kaksi valkoista, rinkat selassa, t-paidat ja shortsit jalassa kavelevat pitkin tieta lentokentalta poispain. Se, jos mika, on kummallista.
Viimein saavun, 14v taksikuskin opastamana, Lhasa hotelliin. Kirjaudun sisaan, vilautan passia,
katson armottoman isoa Dalai lama julistetaulua, nappaan avaimet, lopulta santaan huoneeseeni tasaisen rauhallisesti. Niinpa tietenkin, sahkot eivat pelita (myohemmin selvisi, etten omaa tyhmyyttani ollut tajunnut pistaa ulkopuolella olevaa katkaisijaa paalle). Ei se mitaan, jarjestan tavarani ja menen sangylle makaamaan. Katson maisemia ikkunasta, tiiliseinaa ja verhottua ikkunaa puolen metrin paassa. Hengitan syvaan sieramista, aivan kuin kaksi kahvipakettia avattaisiin kirurgin tarkkuudella samanaikasesti. Palkinnoksi saan kitkeran suloista Delhin fume de essence, mikaan ei haise paremmalta kuin smogi aamulla.
Paatan lahtea etsimaan, eraan tibetologin kaveria, tutun tuttua.
Nainen tulee pyytamaan (vakuuttaen ettei kerjaa) rahaa paperilapun kanssa. Valinpitamattomasti ahtaassa kujalla kavelen hanen ohi kysymaan neuvoa parilta tiibetilaiselta.
Olen hammastynyt ystavallisyydesa, melkein kadesta pitaen he vievat minut oikealla talolla. Parin lisa-kyselyn, vaihdamme naapurin kanssa tiibetiksi ja englanniksi tuttavallisuuksia. Venailen hetke, kunnes paadyn odottamaan hanta kahden thangkamaalausten kehyksia tekevan
huoneeseen ihmettelemaan penkille. Manush Kumar ei osaa englantia, enka mina hindia, ja selitamme toisillemme kaikennakoista. Opettelen jopa pari sanaa hindiksi, unohtaen ne samantien. Toinen kaveri, Tenzin Yeshi, puhuu kaikkea Goasta, omista kaupoistaan siella. Sitten selitamme Kumarille etteivat eurooppalaiset puhu toisiaan muistuttavia kielia, etta ne saattavat erota toisistaan paljonkin. Suomen sijainti on pelkka mysteeri, tiedetaan suurin piirtein, mutta ei tarkasti. Kuva Goasta huumeiden, bileidein ja lankkarien tyyssijana vahvistuu. En taida menna koskaan sinne, ellei ole pakko. Lopulta saan hyvan alynvalayksen, mitakohan nama kaverit ajattelevat joulupukista? Nythan minulla on erinomainen tilaisuus mainostaa kotimaani erinomaisuutta! Tengalla ei ole mitaan aavistusta. Manush selittaa hanelle hindiksi mista on kyse.
Asiat valkenevat hiljalleen kuin ensilumi ja sumu halvenee silmilta keskipaivan lahestyessa.
Tenga nayttaa sittenkin tietavan mista on kyse. Joulupukki on se kaveri joka ilveilee baareissa ja kadunvarsilla talvena. Joulupukki on se kaveri joka ilmestyy talvena. Joulupukki on se kaveri
joka ottaa rahaa pois. Eiko niin? Sehan on koko etymologian merkitys joulupukin kohdalla.
Viimeinkin kaksi kulttuuria tormaa. Ne romuttavat loputkin ideani todellisesta olotilastani kotona.
maapallon monimuotoiset ja monenvariset asukkaat kokontuvat hetkeksi katsomaan elamansa
tienviittaa. Kaikki tama vain siksi, etta monilta on kadonnut tarve loytaa syy elamaan, vastaus
kysymykseen: "mita elama on?".
Intia, tuo maa, kulttuurien risteyksessa. Intia, tuo maa, joka vuosittan vakiluvulta kasvaa 1.55% vu . Intia, tuo maa, jossa tuotetaan lankkareille suurin osa heidan alihankinnoista. Tanne olin paatynyt etsimaan, jotain mita olin kadottanut, elamaa ja katsomusta.
Mentyani lentokentan vessaan, todellisuus tulee ison ratin kanssa ja huuta pari kertaa, eras vartijoista ruinaa pari rupiaa. Astuttuani ulos hakemaan taksia, todellisuus pysyy mukanani ja asentaa nyrkkeilysiteita, kuljettaja kiilaa viereeni kehuen samalla taitojaan. Vastaan paattavaisesti ettei tanaan onnistu, katsotaan seuraavana kerralla, hyvasti. Prepaid taksijono on taynna ihmisia, minne tahansa katsookin, kaikkialla nakee vahintaan viisi kaveria. Yllattaen juuri minun kohdallani kassasta on loppunut tarvittavat 50rs, joten maksan sen verran ylimaaraista. Taivas nayttaa harmaalta, vaikka on aurinkoista, olen Delhissa.
Hyppaan mopoauton kyytiin, maaranpaana Man-ju-katilla (New Aruna Nagar). Tiibetin pakolaisten koti. Lehdet on taynna saastetta, roskaa jokapuolella. Kodittomat vaantavat torttua, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti, kadunvarsilla. Liikennesaannot ovat taalla vitsi, jotka naurattavat vain isoissa risteyksissa, ne kuuluvat lansimaihin. Taalla niita ei epa- tai onneksi tarvitse kukaan. Lukuunottamatta niita musictv:n kasvattamaa paria uusrikasta joita aina eksyy hetken mielejohteesta jokaiseen vauraampien maan lentokoneeseen. Kaksi valkoista, rinkat selassa, t-paidat ja shortsit jalassa kavelevat pitkin tieta lentokentalta poispain. Se, jos mika, on kummallista.
Viimein saavun, 14v taksikuskin opastamana, Lhasa hotelliin. Kirjaudun sisaan, vilautan passia,
katson armottoman isoa Dalai lama julistetaulua, nappaan avaimet, lopulta santaan huoneeseeni tasaisen rauhallisesti. Niinpa tietenkin, sahkot eivat pelita (myohemmin selvisi, etten omaa tyhmyyttani ollut tajunnut pistaa ulkopuolella olevaa katkaisijaa paalle). Ei se mitaan, jarjestan tavarani ja menen sangylle makaamaan. Katson maisemia ikkunasta, tiiliseinaa ja verhottua ikkunaa puolen metrin paassa. Hengitan syvaan sieramista, aivan kuin kaksi kahvipakettia avattaisiin kirurgin tarkkuudella samanaikasesti. Palkinnoksi saan kitkeran suloista Delhin fume de essence, mikaan ei haise paremmalta kuin smogi aamulla.
Paatan lahtea etsimaan, eraan tibetologin kaveria, tutun tuttua.
Nainen tulee pyytamaan (vakuuttaen ettei kerjaa) rahaa paperilapun kanssa. Valinpitamattomasti ahtaassa kujalla kavelen hanen ohi kysymaan neuvoa parilta tiibetilaiselta.
Olen hammastynyt ystavallisyydesa, melkein kadesta pitaen he vievat minut oikealla talolla. Parin lisa-kyselyn, vaihdamme naapurin kanssa tiibetiksi ja englanniksi tuttavallisuuksia. Venailen hetke, kunnes paadyn odottamaan hanta kahden thangkamaalausten kehyksia tekevan
huoneeseen ihmettelemaan penkille. Manush Kumar ei osaa englantia, enka mina hindia, ja selitamme toisillemme kaikennakoista. Opettelen jopa pari sanaa hindiksi, unohtaen ne samantien. Toinen kaveri, Tenzin Yeshi, puhuu kaikkea Goasta, omista kaupoistaan siella. Sitten selitamme Kumarille etteivat eurooppalaiset puhu toisiaan muistuttavia kielia, etta ne saattavat erota toisistaan paljonkin. Suomen sijainti on pelkka mysteeri, tiedetaan suurin piirtein, mutta ei tarkasti. Kuva Goasta huumeiden, bileidein ja lankkarien tyyssijana vahvistuu. En taida menna koskaan sinne, ellei ole pakko. Lopulta saan hyvan alynvalayksen, mitakohan nama kaverit ajattelevat joulupukista? Nythan minulla on erinomainen tilaisuus mainostaa kotimaani erinomaisuutta! Tengalla ei ole mitaan aavistusta. Manush selittaa hanelle hindiksi mista on kyse.
Asiat valkenevat hiljalleen kuin ensilumi ja sumu halvenee silmilta keskipaivan lahestyessa.
Tenga nayttaa sittenkin tietavan mista on kyse. Joulupukki on se kaveri joka ilveilee baareissa ja kadunvarsilla talvena. Joulupukki on se kaveri joka ilmestyy talvena. Joulupukki on se kaveri
joka ottaa rahaa pois. Eiko niin? Sehan on koko etymologian merkitys joulupukin kohdalla.
Viimeinkin kaksi kulttuuria tormaa. Ne romuttavat loputkin ideani todellisesta olotilastani kotona.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Cafe encouter
So it could be easily heard, rain whipping windows few feet away, wind
howling now and then when someone opened and closed the door. I had no
idea how I got here and even less thoughts concerning the person who
was sitting on other side of table. There was I, in a classy cafeteria
decorated in 60´s style, coffee and donut in front of me, like two
sandwiches which just had fallen on the ground from your dear hold in morning. You dont know how it did happen, but it is certain it did happen. Silent fall, slight turning motion judged by law of physics in a court of ”Too bad”. And those two identical brothers, now sentenced in floor level, were the only ones left. How much people is here exactly..? Let see, about handful. Everyone in their own table haven surrounded by politically made opinions swarming
around like local ships. ”What are you thinking?” addresses the person from other side. Well what could you think in situation like this? ” I´ve had better days, as far as I can recall. I think the dinner I ate last day is still upsetting my stomach. And you?”
At this moment I thought it would be much easier to be a mug.
Completly empty from inside but still wholly adaptable to any situation poured
in. Your looks are defined right from the start, by some unknown artist or by
none at all – mechanical industry hammering down different parts to fit
in the currenet standard suits-all-just-moderately-calculation written down
by some geeky office rat in corner. No one havent seen him at work, he is the local nobody whom didnt introduce himself when he started at office and who is not introduced to anyone. Accurance how images are stamped on you lack all the human potential for affection, hollow prints made by dead machine, and this is done just right after birth. But what possessions did I have, I who is sitting here in cafeteria, in fog of interrogation point staring my donut plate. I for who I is just joke from the good ol´ times. And the punch line have just been forgotten.
Donut didnt give answer nor there werent any denial to them. In its solidy it waited inevitable fate decided to all donuts who happen to roam in dusty surface of planet earth. I wish I had a sandwhich and not some idiotically unexpressable donut waiting there, and staring with its invisible eye.
”... and then you came and took from my arm and dragged me with you
to this cafeteria. For no apparent reason. Anyhow I am thankful it did
stop the situtation with that loony maniac.”
howling now and then when someone opened and closed the door. I had no
idea how I got here and even less thoughts concerning the person who
was sitting on other side of table. There was I, in a classy cafeteria
decorated in 60´s style, coffee and donut in front of me, like two
sandwiches which just had fallen on the ground from your dear hold in morning. You dont know how it did happen, but it is certain it did happen. Silent fall, slight turning motion judged by law of physics in a court of ”Too bad”. And those two identical brothers, now sentenced in floor level, were the only ones left. How much people is here exactly..? Let see, about handful. Everyone in their own table haven surrounded by politically made opinions swarming
around like local ships. ”What are you thinking?” addresses the person from other side. Well what could you think in situation like this? ” I´ve had better days, as far as I can recall. I think the dinner I ate last day is still upsetting my stomach. And you?”
At this moment I thought it would be much easier to be a mug.
Completly empty from inside but still wholly adaptable to any situation poured
in. Your looks are defined right from the start, by some unknown artist or by
none at all – mechanical industry hammering down different parts to fit
in the currenet standard suits-all-just-moderately-calculation written down
by some geeky office rat in corner. No one havent seen him at work, he is the local nobody whom didnt introduce himself when he started at office and who is not introduced to anyone. Accurance how images are stamped on you lack all the human potential for affection, hollow prints made by dead machine, and this is done just right after birth. But what possessions did I have, I who is sitting here in cafeteria, in fog of interrogation point staring my donut plate. I for who I is just joke from the good ol´ times. And the punch line have just been forgotten.
Donut didnt give answer nor there werent any denial to them. In its solidy it waited inevitable fate decided to all donuts who happen to roam in dusty surface of planet earth. I wish I had a sandwhich and not some idiotically unexpressable donut waiting there, and staring with its invisible eye.
”... and then you came and took from my arm and dragged me with you
to this cafeteria. For no apparent reason. Anyhow I am thankful it did
stop the situtation with that loony maniac.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)